Niinkuin kaikilla, mullakin on varjo. Se seuraa mua halusinpa tai en. Äiskän kanssa on sovittu, että yritetään tutustua omiin varjoihimme mahdollisimman hyvin. Näissä kuvissa mä oon kiltti ja peloton, mut mun varjo vapisee ku haavanlehti. Se haluu kuristaa äiskän hengilt, koska äiskä ei suostu ymmärtämään mun kissan luonnetta. Tänään olin rohkea ja hyppäsin tuonne parvekkeen ritilälle. Äiskä karjas et alas sielt. Mun varjolle meni vetelät pöksyyn, mut öykkäröin ja pysyin korkeuksis. Äiskä huomas et oon tulos ittekseni ja hyväksy mun öykkäröinnin. Näin me äiskän kans opitaan elämää, toistemme hyväksyntää ja kaikkee tärkeää kanssakäymisen kuvioist.

Ohoh, nyt alko tuleen vettä taivaan täydelt. Toivottavasti ei kuitenkaan vedenpaisumusta niinku muualla Euroopas. Tulin pois parvekkeelt ja näyttää tosiaan siltä et tuo varjo seuraa mua. Mulla se on tänään näkyvä, äiskäl kuulemma näkymätön.

Äiskä mokas jälleen lääkkeitten kans. Se unohti ottaa yhdelt`toist pitkävaikutteisen Levamirin ja noitu sitä ihanku oisin ollu syyllinen sen insuliinivajeeseen. Tiä miten päin täs tuon piikityksen kans pyöris.